Toimistomme asianajajat toimivat säännöllisesti tuomioistuimen määräämänä pesänselvittäjänä ja pesänjakajana, erityisesti Tampereen ja Pirkanmaan alueella.
Tyypillistä on, että kuolinpesään määrätään sama henkilö toimimaan sekä pesänselvittäjänä että pesänjakajana. Mikäli perillisten välillä ei saada aikaan sopimusjakoa, kuolinpesään voidaan määrätä pesänselvittäjä ja -jakaja, joka ensin selvittää kuolinpesän varat ja velat, sekä sen jälkeen toimittamaan perinnönjaon kuolinpesässä.
Jos kuolinpesässä on vähintään kaksi osakasta, kuolinpesän yhteishallinto alkaa perittävän kuolemasta. Kuolinpesän osakkaita ovat lakimääräiset perilliset sekä yleistestamentinsaajat. Jos vainaja oli kuollessaan avioliitossa, myös leski on kuolinpesän osakas. Kuolinpesän yhteishallinto tarkoittaa sitä, että kaikki kuolinpesässä tehtävät toimet, mukaan lukien perinnönjako, edellyttävät kaikkien osakkaiden suostumusta.
Kuolinpesän osakas yksin tai kaikki osakkaat yhdessä voivat hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä. Pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä haetaan tyypillisesti silloin, kun kuolinpesän osakkaiden välillä ilmenee erimielisyyksiä perinnönjaosta tai pesän asioihin liittyy muita epäselvyyksiä.
Hakemus pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämiseksi tehdään vainajan viimeisen kotipaikan käräjäoikeudelle. Hakemuksen liitteenä tulee olla pesänselvittäjäksi haettavan henkilön kirjallinen suostumus sekä tarvittavat liitteet, kuten vainajan perukirja, sukuselvitys ja mahdollinen testamentti. Tehtävää hoitamaan haetaan pääsääntöisesti juristia tai asianajajaa, jolla on riittävät taidot ja kokemus tehtävän hoitamiseen. Lisäksi pesänselvittäjän ja -jakajan tulee olla tehtävässään puolueeton. Osakkaiden on hyvä tiedostaa, että pesänselvittäjä tai -jakaja ei ole kuolinpesän osakkaiden avustaja, vaan tuomioistuimen tuomariin verrattava toimija.
Pesänselvittäjän tehtävä päättyy, kun kuolinpesän varat ja velat on selvitetty ja velat on maksettu. Kuolinpesän tultua jakokuntoiseksi, toimitetaan perinnönjako. Perinnönjaossa omaisuus jaetaan joko lain mukaisesti tai perinnönjättäjän laatiman testamentin perusteella.
Pesänjakajalla on velvollisuus pyrkiä saamaan sovinto osakkaiden välillä. Mikäli sopimusjakoa ei saada aikaan, antaa pesänjakaja ratkaisun osakkaiden vaatimuksiin eli tekee toimitusratkaisun ja laatii perinnönjakokirjan. Perinnönjako tulee lainvoimaiseksi heti, kun kaikki osakkaat ovat jaon kirjallisesti hyväksyneet. Mikäli kaikki osakkaat eivät hyväksy jakoa, alkaa perinnönjakopäätöksen allekirjoituspäivästä kulua kuuden kuukauden moiteaika, jonka aikana osakkaalla on mahdollisuus moittia jakoa.